Uutiset
kuvituskuva

KT:n yrityspalveluiden infotilaisuus 13.2.2024 klo 13-14

Uutiset
KT ja Avainta järjestävät KT:n yrityspalveluista infotilaisuuden 13.2. klo 13 - 14 (teams)
kello.

JHL on ilmoittanut 1.2.2024 pidettävistä poliittisista työtaisteluista

Uutiset
Työtaistelun syyksi on ilmoitettu Suomen hallituksen suunnittelemat työelämän muutosesitykset. Tiedossamme ei ole kuinka laajaa työtaisteluihin osallistuminen on.
Kuljettaja ajaa autoa.

Matkakustannusten korvaaminen vuonna 2024

Uutiset
Työntekijän omalla tai hallinnassaan olevalla kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta maksetaan korvausta uusien ohjeiden mukaisesti.
kuvituskuva

Yleiskorotus 1. joulukuuta

Uutiset
Työntekijän peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan yleiskorotuksella 1.12.2023 alkaen. Korotuksen suuruus on 0,7 prosenttia. Yleiskorotus ei koske esim. määrävuosilisää, luottamusmieskorvausta ja työsuojeluvaltuutetun palkkiota.
kuvituskuva

Työnseisaukset Avaintan jäsenyhteisöissä

Uutiset
Palkansaajajärjestö JHL on ilmoittanut tulevalla viikolla toimeenpantavista vuorokauden kestävistä työnseisauksista kohdistuen muun muassa noin kahteenkymmeneen Avaintan jäsenyhteisöön eri puolilla maata.
Seisovien ihmisten kenkiä.

SAK on ilmoittanut mielenilmauksista

Uutiset

Palkansaajakeskusjärjestö SAK ilmoitti 21.9. toteuttavansa erilaisia poliittisia työtaistelutoimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan maan hallituksen hallitusohjelman työelämää koskevaan valmisteluun ja lainsäädäntöhankkeisiin. 

Ilmoituksen mukaan SAK:n jäsenliitot tulevat toteuttamaan kolmen seuraavan viikon aikana erilaisia mielenilmauksia tai muita työtaistelutoimenpiteitä.