Uutiset

JHL on ilmoittanut 1.2.2024 pidettävistä poliittisista työtaisteluista

kello.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL ry:n ilmoittamat poliittiset työtaistelutoimet torstaina 1.2.2024 klo 11.00–15.00 kohdistuvat myös Avaintan jäseniin

 

Työtaistelun syyksi on ilmoitettu Suomen hallituksen suunnittelemat työelämän muutosesitykset. Tiedossamme ei ole kuinka laajaa työtaisteluihin osallistuminen on. 

 

JHL:n nettisivuilla ohjeistetaan liiton jäseniä erikseen kyseisenä päivänä järjestettävästä mielenilmauksesta (kyseessä on ainakin mielenilmaisu Helsingin senaatintorilla). Sivuilla todetaan, että on tärkeää, että työnantajalle on ilmoitettu kohtuullisen ajoissa, missä laajuudessa työpaikan henkilöstö osallistuu poliittiseen mielenilmaukseen. Esimerkiksi henkilöstöedustajan olisi hyvä selvittää työnantajalle etukäteen henkilöstön osallistuminen. Kehotamme kaikkia Avaintan jäsenyhteisöjä olemaan yhteydessä työpaikkanne JHL:n luottamusmieheen asian selvittämiseksi.

 

Liitteenä on kuva työtaisteluilmoituksesta

Vastaamme kysymyksiinne niin puhelimitse kuin sähköpostitsekin toimisto@avainta.fi