Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 2/2021

Hyvää kesää!

Kesäajan ajankohtaisten vaikutukset konkretisoituvat vasta myöhemmin. 

Työehtosopimuskausi päättyy tulevan vuoden helmikuun lopussa. Olemme tehneet taustatyötä ja valmistautumisia tulevalle neuvottelukierrokselle. Palkkausjärjestelmä- ja työhyvinvointityöryhmät yhdessä järjestöjen kanssa ovat kokoontuneet varsin intensiivisesti etenkin loppukeväästä lähtien. Paikallista sopimista edistävä työryhmä aloittaa toimintansa heti kesälomien jälkeen. Työryhmissä selvitetään puolin ja toisin aiheisiin liittyviä kehittämistarpeita, mutta mahdollisista sopimusmuutoksista neuvotellaan pääsääntöisesti vasta varsinaisissa sopimusneuvotteluissa. Nämä neuvottelut käynnistynevät loppuvuodesta tai viimeistään vuoden alussa.

Työehtosopimusten kehittämisajatuksia tai -tarpeita

Jatkamme valmistautumista sopimusneuvotteluihin ja tulemme laajentamaan jäsenyhteisöjemme kuulemista työehtosopimusten kehittämiseen liittyen kesälomien jälkeen. Työehtosopimusten kehittämisideoita, -ajatuksia ja -tarpeita voitte kertoa meille jo ennen tätä. Jäsenten kaikki tarpeet ja tiedot ovat meille erityisen tärkeitä, kun syksyn aikana hiomme neuvottelutavoitteita. Meille voi soittaa tai lähettää s-postia: toimisto@avainta.fi

KT:n aseman muutos 1.7. alkaen

Osana sote-uudistusta KT:n asema muuttui. KT Kuntatyönantajat irtautui Kuntaliitosta ja on nyt itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Kuntien ja kuntayhtymien lisäksi hyvinvointialueet ovat KT:n jäseniä.

Jatkossa KT voi ottaa jäsenikseen myös kuntaomisteisia yhtiöitä, eli KT:n ja Avaintan jäsenedellytykset ovat merkittäviltä osiltaan samanlaisia. Avaintan hallinto ja KT ovat hyvässä hengessä käyneet keskusteluja tulevista rooleista ja molemmat kuntaperheen työnantajayksiköt jatkavat valmisteluja ja tilanteen kartoittamista. Osallistamme ja kuuntelemme luonnollisesti jäseniä tähän liittyen sekä viestimme aktiivisesti valmisteluiden vaiheista. Toistaiseksi mitään konkreettista muutosta esimerkiksi palveluissamme ei siis tapahdu.
Kesän jälkeen jatkamme erityisesti yllä oleviin teemoihin liittyvien asioiden työstämistä.

Rentouttavaa kesää itse kullekin!

Vesa Laine
toimitusjohtaja, Avainta



Tekijänoikeuden ns. normaalikäyttösääntö koskee myös opetusalaa

AVAINTA ja KT ovat teettäneet KPMG:llä selvityksen opettajan tekijänoikeuksista ammatillisissa oppilaitoksissa. Ohjeistus on jaettu oppilaitoksille ja sitä hyödynnetään jäsenneuvonnassa. Selvityksen perusteella tekijänoikeusjuridiikan keskeinen periaate - ns. normaalikäyttösääntö - koskee myös opetusalaa. Oppilaitos saa käyttää opettajan työsuhteessa oppilaitokseen tekemää oppimateriaalia normaalissa toiminnassaan. Lue lisää >


AVAINTES-koulutusta

  • Vuosilomamääräykset tutuksi -verkkokurssi, suoritusaikaa 1 kk.
  • Haastavat henkilöstökysymykset 7.9. klo 9–12
  • Työsuhdepäivä esihenkilöille 30.9. klo 9–15.30
  • Yhteistoimintamenettely 6.10. klo. 9–15.30
  • Usein kysytyt kysymykset 27.10. klo. 9–12
  • Työsuhdepäivä HR, 17.11. klo 9.13–15.30
  • Esihenkilön kompastuskivet 1.12. klo 9.00

 
Kaikki koulutukset >


Toimiston palvelut kesällä

Toimistomme on suljettuna 12.–16. heinäkuuta. Muina aikoina palvelemme normaalisti. Parhaiten asiantuntijan tavoittaa sähköpostilla osoitteesta: toimisto@avainta.fi
Toivotamme kaikille oikein hyvää kesää!
T. Eija, Ilari, Pia, Piia, Vesa, Katri ja Pauliina


Save the date 9.11.2021!

Merkitse jo kalenteriisi Työhyvinvoinnilla tuottavuutta-seminaari, joka järjestetään tänä vuonna webinaarina 9.11.2021.
Teemoina ovat mm. erimielisyystilanteisiin puuttuminen ja niiden varhainen käsittely sekä ergonominen työvuorosuunnittelu ja työn tauottaminen.
 


Hyvää Helsinki Pride -viikkoa!

Yhdessä yhdenvertaisuuden puolesta -hankkeen Monimuotoisuuden johtamisen koulutus syyskuussa! Lue lisää >    


Työkyvyn tukemisen ja kuntoutuksen työkalupakki 25.8.

Kelan maksuton koulutus. Lue lisää >


Kuntamarkkinat

Ilmoittaudu mukaan Kuntamarkkinoille 15.¬6.9. ! Ohjelma  striimataan verkossa! Lue lisää >


 

Soutelemassa järvellä