Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 9/2022

Avaintan neuvottelutahti tiivistyy

Neuvottelutilanne kunta-alalla on osin selvinnyt. KT, JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) ovat kaikki hallinnoissaan hyväksyneet neuvottelutuloksen. Sote ry ei ole kunta-alan sopimusta hyväksynyt. Olennaista kuntakonsernien osalta on kuitenkin se, että varsin merkittävä osa kunta-alan työntekijöistä on työrauhan piirissä. Osa yksityisen toimialan työehtosopimuksista on myös auki (Hyvinvointialojen liitto, Sivistystyönantajat) ja osin näillä voi olla jotain vaikutusta myös Avaintan neuvotteluihin

Avaintan osalta keskeytyneitä neuvotteluita on jatkettu ja jatketaan nyt intensiivisemmin. Arvioimme tietysti kunta-alan ratkaisua analyyttisesti monelta eri kantilta ja lähipäivät oletettavasti näyttävät, mihin suuntaan neuvottelumme etenevät.

Tällä hetkellä Avaintan jäsenkenttään ei kohdistu mitään työtaistelutoimenpiteitä. Tietysti kunta-alan tilanne voi heijastella tavalla tai toisella myös Avaintan suuntaan. Pyrimme siis neuvotteluratkaisuun, mutta tietysti reunaehtoja on kaikilla osapuolilla.

Päivitämme akuutimmaksi muuttunutta neuvottelutilannetta nettisivuillemme ja tarvittaessa täydentävillä jäsenkirjeillä.

Vesa Laine
toimitusjohtaja

Avaintan aamukahvit 17.6.

Kevätkauden viimeiset aamukahvit Avaintan kanssa hörpitään 17. kesäkuuta klo 9–10. Aamukahvin lomassa keskustellaan ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta.

Tilaisuus on maksuton ja järjestetään etänä Zoom-ohjelman välityksellä. 

Ilmoittaudu mukaan FCG:n sivuilla >

 

Jäsenkirjeen 9/2022 näköisversio >