Uutiset

Tunnelmia Työhyvinvoinnilla tuottavuutta -seminaarista 7.11.

Kuvituskuva

Avaintyönantajat AVAINTA ry, JUKO ry, OAJ ry, KTN ry, Jyty ry, JHL ry sekä TSN ry järjestivät yhdessä Työhyvinvoinnilla tuottavuutta -seminaarin 7. marraskuuta Tehyn tiloissa Pasilassa. Seminaari järjestettiin jo kolmatta kertaa. 

 

Seminaari onnistui tavoittamaan paikan päälle noin 100 osallistujaa, joista puolet oli henkilöstön ja toinen puoli työnantajien edustajia. Seminaarin teemana oli tänä vuonna työn kuormitus.

 

 

Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine ja Tehyn varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax aloittivat seminaarin korostamalla yhteisten pelisääntöjen ja niiden noudattamisen merkitystä työpaikoilla. Työn kuormittavuuden hallinnassa esimiesten osaamiseen on kiinnitettävä huomiota. Esimiehet ovat avainasemassa työpaikoilla erilaisten kuormitustekijöiden tunnistamisessa, ennaltaehkäisyssä sekä hallinnassa. 

 

 

Hallintojohtaja Johanna Holkeri-Kauppila kertoi, millainen Korkeasaari on työpaikkana. Työ on usein fyysisesti kuormittavaa, tärkeä tavoite on saada kaikki pidettyä mukana ja terveenä eläkkeelle. Korkeasaaressa tehdään töitä yhden päämäärän eteen, jokainen työ ja tehtävä on tärkeä. Mielenkiintoinen keino tähän on muun muassa sisäinen TET kerran vuodessa. TET-jakso tarjoaa tilaisuuden tutustua kollegoihin ja heidän työhön sekä oppia työyhteisöstä ja sen tehtävistä, mutta saada myös näkemystä omaan työhön. Työnantajalla velvollisuus on selvittää ja arvioida työn psykososiaaliset kuormitustekijät, joita myös valvotaan työpaikkatarkastuksilla.

 

 

Aluehallintoviraston ylitarkastaja Jenny Rintala kertoi valvonnasta, mutta tarjosi myös työkaluja riskien arviointiin ja selvittämiseen. Usein haastavinta on tunnistaa erilaiset psykososiaaliset kuormitustekijät, jotka liittyvät työn järjestelyihin, työn sisältöön ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen. Työsuojeluviranomainen on kehittänyt uuden kyselymenetelmän psykososiaalisen kuormituksen valvontaan, mutta tätä menetelmää voivat myös työpaikat käyttää niiden tunnistamiseen. Kyselymenetelmä löytyy www.tyosuojelu.fi

 

 

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sampsa Puttonen muistutti palautumisen tärkeyttä. Työn kuormitus aiheuttaa stressiä, joka on kokonaisvaltainen tila. Stressin oireitä ja merkkejä ovat havaittavissa sekä yksilöissä että työyhteisöissä. Kuormittavien tekijöiden vaikutusta voi ennalta ehkäistä huolehtimalla omasta hyvinvoinnista. Ruokavalio, liikunta ja riittävä määrä unta on perusta hyvinvoinnille. Kuormittavan tilanteen ollessa päällä on hyvä, että yksilöllä sekä yhteisöissä on selkeät pelisäännöt siitä, mistä hyvinvointitekijöistä pidetään kiinni. 

 

 

Toimintakykyä työelämään toi Kunnossa kaiken ikää -ohjelman kehittämispäällikkö Miia Malvela, joka muistutti osallistujia hyvän fyysisen kunnon merkityksestä työkykyyn ja uupumuksen hallintaan. Uudet liikuntasuositukset painottavat kevyttä liikuskelua mahdollisimman usein. Miia kertoi myös, että 21.marraskuuta järjestetään Helsingissä Fiksusti töihin -tilaisuus , jossa tarjotaan tietoa, miten ja miksi työnantaja voi vaikuttaa henkilöstön työmatkaliikkumiseen. 

 

 

Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille! 

 

 

Toivottavasti tavataan seminaarin merkeissä ensi vuonna uudestaan!