Uutiset

Suurin osa perhevapaakorvauksista yhä hakematta

Kuvituskuva

Kelan mukaan perhevapaakorvauksen 1-vuotispäivään mennessä työnantajat olivat hakeneet sitä huomattavasti vähemmän kuin siihen Kelassa arvioidaan olevan oikeus. Hakemuksia odotettiin noin 30 000 ja elokuun puoliväliin mennessä hakemuksia oli tullut vain kolmannes tuosta määrästä.


Perhevapaakorvaus on 2 500 euron kertakorvaus tuoreen äidin työnantajalle, joka on maksanut äitiysvapaan ajalta palkkaa vähintään kuukauden. Korvaus koskee 1.4.2017 ja sen jälkeen alkaneita äitiysvapaita.


Ensimmäisiin perhevapaakorvauksiin oikeutettujen hakuaika on päättymässä, joten hakemuksella on kiire. Hakuaikaa on puoli vuotta vanhempainpäivärahakauden päättymisestä.


Lisätietoja perhevapaakorvauksesta löydät Kelan sivuilta >