Uutiset

Osallistu Kuntekon avoimiin oppimisverkostoihin

Kuvituskuva

KunTeko 2020 -kunta-alan kehittämisohjelma tarjoaa kaikille kiinnostuneille avoimia oppimisverkostoja työelämän kehittämisen tueksi. Verkostoja organisoivat pääasiassa Kuntekon yhteistyökumppanit ja niitä muodostetaan eri teemoista. Verkostojen tavoitteena on synnyttää, kehittää ja levittää kunta-alan työelämän kehittämiseen liittyviä ideoita, käytäntöjä ja toimintamalleja. Verkostoissa kerrotaan myös teemaan liittyvistä tutkimustuloksista, kiinnostavista kokemuksista, palvelutuotteista, tilaisuuksista ja kehittämishankkeista.


Verkoston toimintaan voi osallistua oman aikataulun ja kiinnostuksen mukaisesti. Liittyminen ja verkoston kautta välitettävät ajankohtaisviestit ovat maksuttomia. Lue lisää Kuntekon oppimisverkostoista Kuntekon sivuilla. >>


Turvallisuus hallintaan -oppimisverkoston seminaari ja webinaari 11.5.


Kuntekon Turvallisuus hallintaan -oppimisverkosto järjestää 11. toukokuuta ajankohtaisseminaarin, jossa keskitytään turvallisuusjohtamisen perusasioihin sekä toimintoihin, joista turvallisuus muodostuu tai vaarantuu. Seminaari on suunnattu esimerkiksi esimiehille ja työsuojelupäälliköille.


Seminaaria voi seurata myös suorana verkossa.


Lisätietoja ja ilmoittautuminen Kuntekon sivuilla >>


Tutustu myös muihin Kuntekon palveluihin ja kehittämistarinoiden Tekojen Toriin!


Lisätietoja:

Anniina Tuomi, projektipäällikkö, puh. +358 40 562 6397
Taina Tervonen, projektiassistentti, puh. +358 50 521 2448
kunteko[a]kt.fi