Uutiset

STM ja Kuntaliitto: Naisia kolmannes kuntayhtiöiden hallituksissa

Kuvituskuva

Kuntaomisteisten osakeyhtiöiden hallituksissa naisten osuus on 34 prosenttia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton yhteisestä selvityksestä, jossa on kartoitettu yhteensä 1 716 kuntaomisteisen osakeyhtiön ylintä johtoa vuonna 2015. Ylimpään johtoon luetaan yhtiöiden toimitusjohtajat, hallitusten puheenjohtajat sekä hallitusten jäsenet.


Tilastokeskuksen laatimassa selvityksessä tarkastellaan ensimmäistä kertaa naisten ja miesten edustusta kuntaomisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa. Selvityksessä on keskitytty kuntaenemmistöisiin osakeyhtiöihin ja se julkaistaan kokonaisuudessaan toukokuussa.


Naisia oli kuntayhtiöiden hallitusten jäsenistä 34 prosenttia. Osuus on hieman korkeampi kuin suurten pörssiyhtiöiden hallituksissa, joissa naisia on 32 prosenttia (Keskuskauppakamari 2016). Naisten osuuteen hallituksissa voi vaikuttaa tasa-arvolain tasapuolisuussäännös, joka koskee muun muassa kuntaenemmistöisten yhtiöiden luottamushenkilöistä koostuvia johto- tai hallintoelimiä. Toimitusjohtajista naisia oli vuonna 2015 runsas 23 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajista vain 16 prosenttia.


Naisten osuus hallitusten jäsenistä vaihtelee yhtiön toimialasta riippuen. Naisten osuus oli suurempi terveys- ja sosiaalipalveluissa ja majoitus- ja ravitsemusaloilla. Hallitukset olivat keskimääräistä miesenemmistöisempiä teknisillä aloilla, kuten vesi-, viemäri ja jätehuollossa, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan aloilla sekä sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa.


Kuntayhtiöiden johtajat kuuluvat selvästi vanhempiin ikäluokkiin. Yli 50-vuotiaita oli kaksi kolmesta toimitusjohtajasta ja 72 prosenttia hallitusten jäsenistä. Kuntayhtiöiden johtajanaiset olivat keskimäärin johtajamiehiä nuorempia.


Naisilla oli keskimäärin korkeampi koulutus kuin miehillä. Toimitusjohtajina toimivista naisista 53 prosentilla oli ylempi korkeakoulutus tai tohtorin tutkinto. Miespuolisista toimitusjohtajista vastaavan koulutustason oli saavuttanut 41 prosenttia.


Naisjohtajien osuus on keskimääräistä suurempi asukasluvultaan suurempien kuntien omistamissa yhtiöissä: Yli 100 000 asukkaan kuntien omistamien yhtiöiden toimitusjohtajista naisia oli 31 prosenttia. Myös maakuntien välillä oli eroja naisten edustuksessa.


Kilpailulainsäädännön ja kuntalain muutokset viime vuosina ovat johtaneet kunnissa yhä laajempaan toimintojen yhtiöittämiseen ja päätösvallan siirtymiseen osin kuntayhtiöihin. Kunnallisten toimielinten lisäksi tasa-arvotilannetta onkin tärkeää seurata kuntaomisteisissa yhtiöissä.