Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 3/2019

Työmarkkinoilla tapahtuu


Yleinen työmarkkinatilanne on tällä hetkellä odottava – Avaintan ja kunta-alan sopimukset ovat voimassa vielä reilun vuoden. Työmarkkinoilla alkaa kuitenkin tapahtua. Kevään kuluessa vientiteollisuuden sopimusaloilla tehdään ratkaisuja muun muassa heidän sopimuksissaan olevan optiovuoden käytöstä. Mikäli optiovuodesta ja siihen liittyvistä palkantarkistuksista päästään kevään aikana sopimukseen, vientiteollisuuden sopimukset olisivat voimassa syksylle 2020 saakka. Mikäli optiovuoden käytöstä ei päästä sopimukseen, vientiteollisuuden liitot käyvät laajamittaiset työehtosopimusneuvottelut tämän vuoden syksyn kuluessa. Silloin ovat auki niin sopimuskauden pituus, työehtosopimusten tekstit ja kustannusvaikutukset. Joka tapauksessa vientiteollisuuden neuvottelut pohjaavat ns. yleistä linjaa omiin neuvotteluihimme, jotka alkavat tulevan vuoden alkupuolella.

Kiky keskusteluttaa jälleen


Erityisen mielenkiintoinen ja jo nyt julkiseen keskusteluun noussut asia koskee kilpailukykysopimusta. Eräät palkansaajajärjestöt ovat ilmoittaneet, etteivät katso kikyssä sovitun työajan pidennyksen olevan enää seuraavalla kierroksella voimassa. Vientiteollisuuden eräillä aloilla työajan pidennyksestä on aikoinaan sovittu erillispöytäkirjoilla, jotka tietojemme mukaan on viideltä sopimusalalta irtisanottu jo vuoden etuajassa.

Oma näkemyksemme tässä asiassa on täysin selvä: työajan pidennys sisällytettiin työehtosopimuksiin normaaleina sopimusmuutoksina osana sopimuskokonaisuutta eikä kysymys ole siis määräaikaisesta tai täysin yksittäisestä on/off -tyyppisestä sopimusehdosta. On kuitenkin selvää, että tästäkin saadaan varsin haastava vääntö sopimusneuvottelutilanteessa.

Neuvotteluihin valmistautuminen alkaa


Avaintassa aloitamme neuvottelukierroksen valmistelun kevään kuluessa. Vertailemme ja analysoimme eri toimialojen työehtosopimuksia omiimme, määrittelemme keskeisimpiä tavoitteita, muodostamme toimialakohtaisia verkostoja ymmärtääksemme eri toimialojen toimialalogiikkaa paremmin. Prosessi jatkuu syksyllä, ja seuraamme tarkasti sitä, mitä etenkin vientialoilla tapahtuu.


Sote-uudistuksen toteutuminen tätä kirjoittaessa on edelleen auki. En ryhdy lopputuloksen ennustajaksi, koska muutaman viikon kuluttua tiedämme asian todellisen tolan. Toteutuupa sote nyt tai ei, tulemme joka tapauksessa näkemään sosiaali- ja terveydenhoitosektoreilla toimintojen uudelleenjärjestelyitä. Valmistaudumme myös näihin varsin laajoilta vaikuttaviin toimintakentän muutoksiin.


Vesa Laine
toimitusjohtaja

Tuntipalkkaisten palkantarkistukset 2019


Niiden Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen työntekijöiden, joihin sovelletaan Kunnallista tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimusta (TTES) palkankorotus 1.4.2019 toteutetaan siten, että perustuntipalkkoja ja urakkapalkkoja korotetaan 1,0 prosentilla. Työkokemuslisiä, henkilökohtaisia lisiä ja työolosuhdelisiä ei koroteta.

Ohje kunnallisten tuntipalkkaisten palkantarkistukseen 1.4.2019  KT:n verkkosivuilla >

Ilmoittaudu kevään koulutuksiin


Vielä ehdit mukaan kevään koulutuksiin. Järjestämme maalis-kesäkuun aikana seuraavat koulutukset:






Muistathan myös Avaintan perinteisen kevätseminaarin 8.–10. toukokuuta!

Kaikki koulutukset >

Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi


Viides Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi järjestetään keskiviikkona 20. maaliskuuta Kuntatalolla Helsingissä. Teemoina ovat muun muassa:

  • Kuntien yhtiöt ja valtakunnalliset uudistukset

  • Kuntayhtiöt markkinahäirikköjä?

  • Paneeli: Kuntajärjestöjen rooli, tuki ja palvelut kuntayhtiöille ja kuntakonserneille

  • Kuntayhtiöiden hallitusten osaamisen varmistaminen

Foorumi on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien omistamien osakeyhtiöiden johtoryhmille ja hallituksille sekä yhtiöiden omistajaohjauksesta vastaavalle johdolle. Tilaisuuden tarjoavat Suomen Kuntaliitto, Keva, KT, Kuntarahoitus ja Avainta. Käytännön toteutuksesta vastaa FCG.

Lue lisää >