Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 14/2019

Joulu saapuu ajallaan


Tulevan neuvottelukierroksen sävelet ovat vielä avoinna. Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvottelut ovat edelleen kesken ja tätä kirjoittaessani sovittelut ovat parhaillaan käynnissä. Myös Metsäteollisuuden neuvottelut ovat jumissa. Tilannetta kuvaa valtakunnansovittelijan twiitti: ”sovittelua jatketaan joskus myöhemmin”. Vaikuttaisi siltä, että avoinna olevat sopimusalat odottavat päänavausta, jonka jälkeen useita ratkaisuja voi syntyä nopeastikin. Se, että syntyykö neuvottelutuloksia ennen joulua, nähdään ihan lähipäivinä.


Joka tapauksessa ensimmäisen sopimuksen syntymisen merkitys on suuri, koska se määrittelee myös julkiselle sektorille sopimuskauden pituutta ja kustannustasoja. Avaintan neuvottelutoiminta käynnistyy tammikuussa, mutta neuvottelujen intensiteetti nousee vasta helmikuun puolella. Vaikka neuvotteluista ennakoidaan tulevan vaikeita, tavoittelemme luonnollisesti sitä, että meillä olisi uudet työehtosopimukset neuvoteltuina maaliskuun lopussa.


Neuvottelukierroksesta ja uusista työehtosopimuksista johtuen maalis- ja huhtikuulle emme ole sopineet koulutuksia. Ensi vuodelle sovitut AVAINTES-koulutukset löytyvät tästä kirjeestä. Järjestämme uudesta työehtosopimuksesta koulutuksia, kunhan sopimukset ovat valmiina.


Joulu kuitenkin saapuu ajallaan. Maailma ei tule valmiiksi tämänkään vuoden puolella. Toivotan Avaintan toimiston puolesta rauhallista joulua ja hyvää tulevaa vuotta 2020!


Vesa Laine


toimitusjohtaja


 

Matkakustannusten korvaukset vuonna 2020


Verohallinto on antanut päätöksen 25. marraskuuta verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2020. 


Verovapaa kotimaan kokopäiväraha on 43 euroa, osapäiväraha 20 euroa ja ateriakorvaus 10,75 euroa. 


Verovapaa kilometrikorvaus on 43 snt / km.


Matkakustannusten korvaukset vuonna 2020 verkkosivuillamme >


 


Koulutukset keväällä 2020


Ensi vuoden keväälle on jo sovittuna joitakin AVAINTES-koulutuksia.


  • 21.1 AVAINTES: Henkilöstön rekrytointi -webinaari

  • 30.1 AVAINTES: Työsuhdepäivä HR-henkilöstölle, Tampere

  • 4.2 AVAINTES: Paikallinen sopiminen -webinaari

  • 12.2 AVAINTES: Vuosilomat-webinaari

  • 14.5 AVAINTES: Uusien työaikamääräysten soveltaminen -webinaari

  • 2.6 AVAINTES: Palkkausjärjestelmän luominen ja kehittäminen

Tutustu kevään koulutuksiin verkkosivuiltamme>


 


Palvelemme myös joulun välipäivinä


Avaintan toimisto on suljettuna 24.–26. joulukuuta sekä 1. tammikuuta.  Joulun välipäivinä sekä uudenvuodenaattona palvelemme jäseniämme normaalisti.


Lomien vuoksi kysymyksiä kannattaa esittää ensisijaisesti asiantuntijoidemme yhteissähköpostiin toimisto@avainta.fi


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!