Uutiset

Ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon liittyviä kysymyksiä

Kuvituskuva

Uutista päivitetty 25.9. JHL:n työtaisteluilmoituksen osalta.


Uutista päivitetty 1.10. Talentian ja OAJ:n osalta.


  • Tehy, SuPer, Talentia, Jyty, Terveydenhoitajaliitto ja ERTO ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka koskee myös Avaintan jäsenyhteisöjä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa ilmoitusten mukaan keskiviikkona 26.9.2018 klo 6 koko maassa ja päättyy 28.9.2018 klo 23.59.

  • Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoi tiistaina 25. syyskuuta aloittavansa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon maanantaina 1. lokakuuta. JHL:n kielto on voimassa toistaiseksi. JHL:n kielto ei koske satamissa työskentelevää henkilöstöä.

  • Talentia ilmoitti 1. lokakuuta aloittavansa toisen ylityö- ja vuoronvaihtokiellon maanantaina 8. lokakuuta klo 00.00. Myös Opetusalan ammattijärjestö OAJ ilmoitti aloittavansa päiväkodeissa työskenteleviä jäseniään koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon 8. lokakuuta klo 00.00. Talentian ja OAJ:n kiellot ovat voimassa toistaiseksi.

Työtaistelut ovat vastalauseita maan hallituksen aikeille muuttaa työsopimuslain henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita. Hallituksen esitys perustuu hallituksen huhtikuussa 2018 kehysriihessä tekemään päätökseen, jonka tavoitteena on alentaa työllistämisen kynnystä.


Alle on koottu kysymyksiä ja vastauksia ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon liittyen.


Ketkä työntekijät ovat työtaistelun piirissä?


Ylityö- ja vuoronvaihtokiellot koskevat Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ry:n, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry:n, Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry:n, Sosiaalialan korkeakoulutettujen Talentia ry:n, Toimihenkilöliitto ERTO ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n jäsenyhdistyksiin järjestäytyneitä työntekijöitä, jotka ovat AVAINTES:n soveltamisalan piirissä. Järjestäytymättömät työntekijät tai muihin palkansaajajärjestöihin järjestäytyneet työntekijät eivät ole kiellon piirissä.


Onko työtaistelun laajuutta rajattu?


Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty on rajannut työtaistelun ulkopuolelle sellaiset työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Jytyn työtaistelun piirissä eivät ole myöskään sellaiset yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista koskevat työt, joita ei ole mahdollista siirtää myöhemmäksi.


JHL on rajannut työtaistelun ulkopuolelle satamissa työskentelevän henkilöstön.


Muut järjestöt eivät ole tehneet ilmoituksissaan vastaavia rajauksia.


Työtaistelun laajuutta ja vaikutuksia on ennakkotietojen perusteella vaikea arvioida.


Minkälaisia tilanteita vuoronvaihtokielto koskee?


Vuoronvaihtokielto ei koske tilannetta, jossa työnantajalla on työnjohto-oikeutensa perusteella oikeus muuttaa työvuoroluetteloa AVAINTES 33 § 2 momentin mukaisella painavalla syyllä. Työvuoroluetteloa voidaan siten muuttaa esimerkiksi toiminnallisin perustein. Vuoronvaihtokielto koskee vain tilanteita, joissa työvuoroluetteloa muutettaisiin työntekijän suostumuksella.


Jos ylityöstä oli ehditty sopia ennen ylityökiellon julistamista, tuleeko tämä sovittu ylityö tehdä?


Ylityö edellyttää aina työntekijän suostumuksen. Ennen ylityökiellon voimaan astumista työnantajan kanssa sovitut ylityöt tulee tehdä sopimuksen mukaisesti, ellei toisin sovita.


Jos varallaolosta on sovittu työsopimuksella, tuleeko ylityökiellosta huolimatta tehdä se ylityö, joka syntyy, kun varallaolosta tullaan töihin?


Kun työntekijä on sitoutunut tarvittaessa varallaoloon, hän on samalla sitoutunut tekemään ylityötä, kun varallaolosta tullaan töihin. Varallaolon aikana syntyvästä ylityöstä ei siten voi kieltäytyä.


Voiko ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana teettää osa-aikaisilla työntekijöillä lisätyötä?


Työtaisteluilmoitus ei koske lisätyön teettämistä/tekemistä, joten lisätyön teettäminen on mahdollista työehtosopimuksen määrittelemin tavoin.


Onko työntekijän pakko osallistua työtaisteluun? Voidaanko vuoroja vaihtaa tai ylityötä teettää, jos työntekijä tätä itse toivoo?


Palkansaajajärjestö ei voi pakottaa yksittäistä työntekijää osallistumaan työtaisteluun. Jokainen työntekijä päättää osallistumisestaan itse. Työnantaja harkitsee, onko työntekijälähtöinen vuoronvaihto tai ylityön tekeminen työnantajalle mahdollista.


Onko talon sisäinen siirto toisiin tehtäviin mahdollista ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana?


On mahdollista AVAINTES 6 § mukaisesti. Työntekijän tehtävistä sovitaan työsopimuksella, mutta hän on tarvittaessa velvollinen tilapäisesti siirtymään muihinkin tehtäviin, joita voidaan hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen pitää hänelle sopivina. Tilapäinen siirto voi kestää enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan.


Mitä ovat työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa hengelle ja terveydelle tai vaarantaisi yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista?


Potilasturvallisuuden varmistamiseksi tulee terveydenhuollon osalta työtaistelun aikana huolehtia ainakin seuraavista toiminnoista (lähde: STM:n tiedote 10.10.2007):


  • Potilaiden hoito, jotka ovat välittömän tai kiireellisen (1–7 vrk) tutkimuksen ja hoidon tarpeessa.

  • Potilaiden hoito, joiden terveydentila ilman välittömästi tai kiireellisesti suoritettua tutkimusta tai hoitoa oleellisesti heikkenee tai siinä voi syntyä palautumattomia muutoksia.

  • Potilaiden hoito, joiden terveydentila edellyttää tutkimuksien tai hoidon jatkamista keskeytyksettä asianmukaisessa hoitopaikassa.

Päätösvalta palvelujen antamisesta ja hoidon tarpeesta on työnantajalla lainsäännökset, lääketieteelliset periaatteet ja hoitokäytännöt erilaisissa olosuhteissa huomioiden.


On muistettava, että kunnallisen virkaehtosopimuslain 12 §:ssä tarkoitettu suojelutyö koskee vain kunnan viranhaltijoita. Yksityisellä sektorilla ei ole mahdollisuutta suojelutyön teettämiseen.


Mitä tarkoittaa hätätyö?


Hätätyön teettäminen on mahdollista vain työaikalaissa säädetyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Hätätyötä voidaan teettää, kun ennalta arvaamaton tapahtuma on aiheuttanut keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai vakavasti uhkaa johtaa sellaiseen keskeytykseen tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumiseen, eikä työtä ole mahdollista siirtää suoritettavaksi myöhempänä ajankohtana. Siten tunnusmerkkien eli ennalta arvaamattoman tapahtuman ja seurausten eli keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tai sen vakavan uhan tai hengen, terveyden tai omaisuuden vaarantumisen tulee olla samanaikaisesti olemassa. Tällöin saa säädettyjä tai sovittuja säännöllisiä työaikoja pidentää siinä määrin kuin mainitut syyt sitä edellyttävät, kuitenkin enintään kahden viikon ajan. Hätätyö oikeuttaa olla noudattamatta mm. työaikalaissa säädettyjä vapaa-aikoja ja ylityön enimmäismääriä.


Työnantajan pitää tehdä viivytyksettä työsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus hätätyön syystä, laajuudesta ja todennäköisestä kestoajasta. Hätätyötä koskevat viranomaisohjeet löytyvät työsuojeluhallinnon sivuilta.


Työneuvoston kannanoton (TN 1304-94. )mukaan, jos työnantaja on tiennyt työntekijöiden lakon aloituksesta tai on voinut perustellusti olettaa sen alkavan, ei kysymys voi olla ennalta arvaamattomasta tapahtumasta, jos työnantaja on voinut hätätyön tarpeen ilmenemisajankohtaan mennessä käytännössä varautua lakosta aiheutuvaan työvoimavajaukseen.


Voidaanko työtaistelurajoista sopia palkansaajajärjestön kanssa paikallisesti?


Paikallisesti voidaan sopia työtaistelun aikaisista työsuhteen ehdoista ja työtaistelun rajoista. Kyse ei ole kuitenkaan paikallisesta työehtosopimuksesta.


Esimies ei tiedä ketkä työntekijöistä ovat järjestäytyneitä. Voiko työnantaja antaa tiedon esimiehelle?


Työnantajan tieto työntekijän liiton jäsenyydestä perustuu aina työntekijän vapaaehtoiseen ilmoitukseen. Mikäli jäsenyystieto on annettu työnantajalle ay-maksun perintää varten, sitä ei tule käyttää muihin tarkoituksiin. Työntekijä voi halutessaan ilmoittaa, kuuluuko työtaistelun piiriin. Työntekijä ilmoittaa työnantajalle, mikäli ei suostu tekemään ylitöitä tai vaihtamaan työvuoroa.