Uutiset

Muutoksia koeaikaan, määräaikaiseen työsuhteeseen ja takaisinottovelvollisuuteen

Kuvituskuva

Hallitus esittää koeajan pidentämistä ja työnantajan takaisinottovelvoitteen lyhentämistä. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien palkkaamista määräaikaiseen työsuhteeseen helpotettaisiin. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle 15. kesäkuuta.
Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017. Tavoitteena on parantaa työllisyyttä, edistää pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksia sekä lisätä työnantajan halukkuutta palkata uusia työntekijöitä.
Lakimuutoksen myötä pitkäaikaistyöttömän saisi palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman erityistä perusteltua syytä. Pitkäaikaistyöttömänä pidettäisiin henkilöä, joka olisi ollut edellisen 12 kuukauden ajan yhdenjaksoisesti työtön työnhakija.


Koeaika pitenee


Koeajan enimmäispituutta pidennettäisiin nykyisestä neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Lisäksi työnantajalla olisi oikeus jatkaa koeaikaa, jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä.
Koeajan pidentämisellä pyritään alentamaan työnantajan työllistämiskynnystä. Muutos mahdollistaisi myös koeajan tarkoituksen nykyistä paremman toteutumisen tilanteissa, joissa työntekijä on pitkään poissa työstä. Tämä lisäisi työmarkkinoiden joustavuutta, mikä puolestaan parantaisi tuottavuutta ja työllisyyttä.


Takaisinottovelvoite lyhenee


Lakimuutoksen myötä työnantajan takaisinottovelvollisuuden kesto lyhenisi nykyisestä yhdeksästä kuukaudesta neljään kuukauteen. Jos työsuhde on kestänyt 12 vuotta, takaisinottoaika olisi kuitenkin kuusi kuukautta. Muutoksella pyritään alentamaan työllistämiskynnystä tuotannollis-taloudellisiin syihin perustuvien irtisanomisten jälkeen.
Laki on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä.