Uutiset

Kunteko: Tekojen viikot ovat täällä taas – osallistu ja voita!

Kuvituskuva

Tule mukaan levittämään kuntatyön hyviä käytäntöjä ja kehittämistyötä Tekojen Torilla! Tekojen Tori on areena, jossa voit oppia muilta, jakaa uusia ideoita ja kehittämistekoja sekä verkostoitua. Torilla on lähes 170 kehittämistekoa eri puolelta Suomea, ja lisää kerätään. Kun kerrot, miten sinun työpaikallasi on uudistettu työtä, osallistut kilpailuun.

Parhaat teot palkitaan


Kunteko-ohjelmassa vietetään toista kertaa tekojen viikkoja 20.–31.3.2017. Tänä aikana Tekojen Torille ilmoitetut uudet kehittämisteot osallistuvat kilpailuun, jossa palkintoina on työyhteisön kehittämispelejä, valtakunnallista näkyvyyttä sekä tuotelahjoja.

Palkinnot myönnetään teoille, joissa on selkeästi kuvattu, miten uudistuksilla saadaan aikaan parempia tuloksia ja työelämän laatua. Tärkeää myös on, että kehittämiseen on osallistunut johtoa, esimiehiä ja henkilöstöä.


Hyödy muiden kehittämistyöstä ja saa oman työsi tulokset näkyviin


Tekojen Torilla voit nostaa oman työyhteisösi kehittämistyön esille ja kasvattaa hyvää mainetta työ- ja asuinpaikkana. Tällä hetkellä Tekojen Torilla eniten tekoja on ilmoitettu Hämeenkyröstä, Hollolasta, Järvenpäästä, Vantaalta ja Helsingistä. Toimialoista kärkeä pitävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä opetus- ja kasvatusala.

Tekojen Tori voi toimia oman organisaationne hyvien käytäntöjen tietopankkina. Torilla on mahdollista vinkata muiden hyvistä teoista sekä lukea TOP10 kiinnostavia ratkaisuja ja keskustella. Lisäksi kehittämiskumppaneiden ja vertaistuen hakeminen onnistuu Torilla.


Osallistuminen on helppoa – haasta mukaan esimiehesi, kollegasi ja naapurikuntasi


Osallistu parhaiden tekojen kilpailuun täyttämällä KERRO KEHITTÄMISTEKO -lomake osoitteessa www.kunteko.fi/tekojen-tori. Katso samalla, kuinka monta tekoa sinun organisaatiostasi tai kunnastasi jo on.

Tekojen viikkoja voit seurata Kuntekon Facebook- ja Twitter-kanavissa:
www.facebook.com/kunteko2020
https://twitter.com/kunteko2020


Mikä Kunteko?


KunTeko 2020 – kunta-alan työelämän kehittämisohjelma tarjoaa kuntaorganisaatioille apua kehittämiseen, oppimiseen ja muutosten hallintaan. Kuntekossa kuntatyöpaikat saavat asiantuntija-apua, sparrausta ja neuvontaa. Lisäksi ne voivat osallistua ohjelman oppimis- ja kehittämisverkostoihin sekä sisäisten kehittäjien koulutuksiin.

Kuntien ja kuntayhtymien lisäksi myös Avaintaan kuuluvat kuntaomisteiset organisaatiot voivat osallistua Kuntekoon.