Uutiset

JUKO on julistanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon AVAINTES:n piirissä

Kuvituskuva

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n hallitus on päättänyt aloittaa kaikkia sopimusalojaan koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon keskiviikkona 7.3.2018 kello 7.00 alkaen. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa toistaiseksi. Päätöksellä JUKO pyrkii vauhdittamaan yliopistojen jumiutuneita neuvotteluja.


Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee myös Avaintan jäsenyhteisöjen työntekijöitä, joihin sovelletaan AVAINTES:n määräyksiä. Kielto ei ulotu muihin Avaintan solmimiin työehtosopimuksiin.


Kiellon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon piirissä eivät ole myöskään sellaiset yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista koskevat työt, joita ei ole mahdollista siirtää myöhemmäksi.


Alle koottu kysymyksiä ja vastauksia ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon liittyen.


Ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon liittyviä kysymyksiä vastauksineen


Ketkä työntekijät ovat työtaistelun piirissä?


Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee JUKOn jäsenyhdistyksiin järjestäytyneitä työntekijöitä, jotka ovat AVAINTES:n soveltamisalan piirissä. Järjestäytymättömät työntekijät tai muihin palkansaajajärjestöihin järjestäytyneet työntekijät eivät ole kiellon piirissä.


Minkälaisia tilanteita vuoronvaihtokielto koskee?


Vuoronvaihtokielto ei koske tilannetta, jossa työnantajalla on työnjohto-oikeutensa perusteella oikeus muuttaa työvuoroluetteloa AVAINTES 33 § 2 momentin mukaisella painavalla syyllä. Työvuoroluetteloa voidaan siten muuttaa esimerkiksi toiminnallisin perustein. Vuoronvaihtokielto koskee vain tilanteita, joissa työvuoroluetteloa muutettaisiin työntekijän suostumuksella.


Jos ylityöstä oli ehditty sopia ennen ylityökiellon julistamista, tuleeko tämä sovittu ylityö tehdä?


Ylityö edellyttää aina työntekijän suostumuksen. Ennen ylityökiellon voimaan astumista työnantajan kanssa sovitut ylityöt tulee tehdä sopimuksen mukaisesti, ellei toisin sovita.


Jos varallaolosta on sovittu työsopimuksella, tuleeko ylityökiellosta huolimatta tehdä se ylityö, joka syntyy, kun varallaolosta tullaan töihin?


Kun työntekijä on sitoutunut tarvittaessa varallaoloon, hän on samalla sitoutunut tekemään ylityötä, kun varallaolosta tullaan töihin. Varallaolon aikana syntyvästä ylityöstä ei siten voi kieltäytyä.


Voiko ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana teettää osa-aikaisilla työntekijöillä lisätyötä?


Työtaisteluilmoitus ei koske lisätyön teettämistä/tekemistä, joten lisätyön teettäminen on mahdollista työehtosopimuksen määrittelemin tavoin.


Onko työntekijän pakko osallistua työtaisteluun? Voidaanko vuoroja vaihtaa tai ylityötä teettää, jos työntekijä tätä itse toivoo?


Palkansaajajärjestö ei voi pakottaa yksittäistä työntekijää osallistumaan työtaisteluun. Jokainen työntekijä päättää osallistumisestaan itse. Työnantaja harkitsee, onko työntekijälähtöinen vuoronvaihto tai ylityön tekeminen työnantajalle mahdollista.


Onko talon sisäinen siirto toisiin tehtäviin mahdollista ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana?


On mahdollista AVAINTES 6 § mukaisesti. Työntekijän tehtävistä sovitaan työsopimuksella, mutta hän on tarvittaessa velvollinen tilapäisesti siirtymään muihinkin tehtäviin, joita voidaan hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen pitää hänelle sopivina. Tilapäinen siirto voi kestää enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan.


Mitä ovat työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa hengelle ja terveydelle tai vaarantaisi yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista?


Potilasturvallisuuden varmistamiseksi tulee terveydenhuollon osalta työtaistelun aikana huolehtia ainakin seuraavista toiminnoista (lähde: STM:n tiedote 10.10.2007):


  • Potilaiden hoito, jotka ovat välittömän tai kiireellisen (1–7 vrk) tutkimuksen ja hoidon tarpeessa.

  • Potilaiden hoito, joiden terveydentila ilman välittömästi tai kiireellisesti suoritettua tutkimusta tai hoitoa oleellisesti heikkenee tai siinä voi syntyä palautumattomia muutoksia.

  • Potilaiden hoito, joiden terveydentila edellyttää tutkimuksien tai hoidon jatkamista keskeytyksettä asianmukaisessa hoitopaikassa.

Päätösvalta palvelujen antamisesta ja hoidon tarpeesta on työnantajalla lainsäännökset, lääketieteelliset periaatteet ja hoitokäytännöt erilaisissa olosuhteissa huomioiden.


Mitä tarkoittaa hätätyö?


Hätätyöstä on kyse silloin, kun ennalta arvaamaton tapahtuma uhkaa vaarantaa mm. hengen ja terveyden. Hätätyö oikeuttaa olla noudattamatta mm. työaikalaissa säädettyjä vapaa-aikoja ja ylityön enimmäismääriä.


JUKO on rajannut tietyt tehtävät työtaistelun ulkopuolelle. Mikäli syntyy tilanteita, joissa hätätyön käytön edellytykset täyttyvät, hätätyö on mahdollista.


Voidaanko työtaistelurajoista sopia palkansaajajärjestön kanssa paikallisesti?


Paikallisesti voidaan sopia työtaistelun aikaisista työsuhteen ehdoista ja työtaistelun rajoista. Kyse ei ole kuitenkaan paikallisesta työehtosopimuksesta.


Esimies ei tiedä ketkä työntekijöistä ovat järjestäytyneitä. Voiko työnantaja antaa tiedon esimiehelle?


Työnantajan tieto työntekijän liiton jäsenyydestä perustuu aina työntekijän vapaaehtoiseen ilmoitukseen. Mikäli jäsenyystieto on annettu työnantajalle ay-maksun perintää varten, sitä ei tule käyttää muihin tarkoituksiin. Työntekijä voi halutessaan ilmoittaa, kuuluuko työtaistelun piiriin. Työntekijä ilmoittaa työnantajalle, mikäli ei suostu tekemään ylitöitä tai vaihtamaan työvuoroa.