Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 6/2016

Kevät etenee neuvotellen


Kilpailukykysopimukseen liittyvät liittokohtaiset työehtosopimusneuvottelut ovat käynnistyneet tai käynnistymäisillään eri sektoreilla. Aikaa neuvottelujen käymiselle on toukokuun 31. päivään saakka, jonka jälkeen työmarkkinakeskusjärjestöt arvioivat tehtyjen sopimusten kattavuutta.


Kuten julkisuudessakin uutisoidaan päivittäin, pieniä ja suurempia karikoita liittokohtaisiin neuvotteluihin ilmestyy sieltä täältä. Esimerkiksi parhaillaan julkisuudessa käytävä keskustelu järjestäytymättömien työnantajien oikeuksista ja velvollisuuksista sekä työntekijäpuolen sopijapuolista ei sinänsä koske Avaintan jäsenyhteisöjä, mutta näilläkin voi olla lopulta omat heijastevaikutuksensa siihen, mistä lopulta esimerkiksi paikallisen sopimisen osalta on neuvoteltava. Näkemykseni mukaan julkinen keskustelu ja eri tahojen dramaattisetkin ulostulot ovat kuitenkin enemmän asiaankuuluvaa paineenluontia puolin ja toisin, vaikka tiukoissa käänteissä kaikki voi vaikuttaa kaikkeen.


Avainta on omien sopijapuoltensa kanssa aloittanut keskustelut siitä, miten toukokuu aikataulutetaan ja mistä tapaamisissa keskustellaan. Vielä ei ole käsitelty konkretiaa, vaan puolin ja toisin on tunnusteltu missä mennään. Teemme tietysti työnantajaliittona tiivistä taustatyötä ja valmistelemme erilaisia malleja työajan pidentämiseen ja paikalliseen sopimiseen liittyen. Käymme myös keskusteluja muiden työnantajaliittojen kanssa tiettyjen asioiden koordinoimiseksi.


Yleisesti neuvottelurintamalla vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että neuvotteluissa enemmänkin keskustellaan ja odotellaan sitä, mistä suunnasta tapahtuu tietynlainen päänavaus perusratkaisujen osalta. Kuten sanonta kuuluu, kattila ei vielä vihellä eikä siten ole vielä riittävää painetta mennä lopullisten totuuksien äärelle. Oletan, että myös Avaintan osalta neuvottelut tiivistyvät aivan toukokuun loppupuolelle. Tiedotamme luonnollisesti etenemisestä sitten, kun tiedotettava on.


Yhdistyksen vuosikokouksesta


Avaintan varsinainen vuosikokous pidettiin edellisen viikon perjantaina Kuntatalolla Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin vuosikokoukselle kuuluvat asiat.


Hallituksen kokoonpanoon tuli muutamia muutoksia. Hallituksen puheenjohtajana kaksi vuotta toiminut Timo Kietäväinen luopui puheenjohtajuudesta Kevan toimitusjohtajaksi siirtymisen johdosta. Hallituksen jäsenyydestä luopuivat lisäksi Anne Lindqvist ja Tuomas Heikkinen sekä varajäsenistä käytettävissä eivät olleet Keijo Tikka ja Mika Soininen.


Uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin kaksi vuotta varapuheenjohtajana toiminut apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen Turusta sekä uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi Kuntaliiton hallintojohtaja Timo Leivo. Uusina hallituksen jäseninä aloittivat Saimaan Tukipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jouko Partanen ja Arkea Oy:n toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi, joka on ollut hallituksen varajäsenenä kaksi vuotta. Hallituksen uusiksi varajäseniksi valittiin Palmia Oy:n toimitusjohtaja Nina Rokkila, Helsingin Seniorisäätiön toiminnanjohtaja Taina Mäensivu ja Etelä-Savon Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Arja-Leena Saastamoinen. Muutoin hallituksen kokoonpano säilyi entisellään.


Kiitämme hallitustyöskentelystä poistuneita hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme uudet toimijat tervetulleiksi työmarkkinatoiminnan pyörteisiin!


Vesa Laine
toimitusjohtaja



Muistathan päivittää yhteystietosi


Kun yhteystietosi muuttuvat, muistathan ilmoittaa uudet tiedot Avaintan toimistoon. Päivitetyt yhteystiedot voit ilmoittaa osoitteeseen toimisto@avainta.fi.



Kuntekossa kehitetään!


Kunteko 2020 -työelämän kehittämisohjelma järjestää mm. kaikille avoimia oppimisverkostoja eri teemoista, joiden tarkoitus on kehittää ja levittää työelämän kehittämiseen liittyviä ideoita, käytäntöjä ja toimintamalleja.
Lue lisää >


Avainta Kuntamarkkinoilla


Avainta osallistuu Kuntamarkkinoille myös tänä syksynä. Tervetuloa tapaamaan avaintalaisia Kuntatalon 3. kerrokseen 14.–15. syyskuuta!
Lue lisää Kuntamarkkinoista >