Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 12/2016

Tyyntä Suomen mallin edellä?


Kilpailukykysopimuksen mukainen sopimuskausi alkaa 1.2.2017. Kikyyn liittyy myös työllisyyden parantamiseen liittyvä lakipaketti. Koeajan pidentäminen, määräaikaisuuden perusteen lieventäminen pitkäaikaistyöttämiä palkattaessa, takaisinottovelvollisuuden lyhentäminen ja tuotannollis-taloudellisin perustein irtisanottaville tuleva oikeus työllistymistä edistävään koulutukseen tai valmennukseen ovat esimerkkejä näistä muutoksista. Lait ovat tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä ja niiden on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017. Edellisessä jäsenkirjeessä on kuvattu vireillä olevia muutoksia. Kun lait on hyväksytty, tulemme luonnollisesti tiedottamaan muutosten sisällöistä. Kilpailukykysopimukseen liittyy siten muutakin kuin työehtosopimuksiin liittyvät muutokset.


Kikyn yhteydessä on sovittu myös ns. Suomen mallin käyttöönottamisesta tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa. Mallin perusajatus on se, että vientiteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliitot määrittäisivät tietyin edellytyksin palkankorotusvaran, joka toimisi palkkanormina muille sopimusaloille. Menettelyä koordinoitaisiin siten, että malli toimisi aidosti ja se sitoisi riittävästi toimijoita. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi julkisen alan ammattijärjestöt eivät sellaisenaan hyväksy sitä, että vientiliitot määrittäisivät myös julkisen sektorin palkankorotusvaran. Todennäköistä on, että ensi syksynä käynnistyvät liittotason työehtosopimusneuvottelut. Ensimmäisenä merkittävänä sopimuskokonaisuutena ovat metsäteollisuuden eri sopimusalat.


Avaintan kannalta liittokierros tarkoittaa sitä, että emme neuvottele tällä kertaa keskusjärjestösopimusten puitteissa. Tämä antaa toisaalta mahdollisuuden kehittää sopimuksia omista intresseistä, mutta toisaalta useiden keskitettyjen ratkaisujen ja maltillisten palkankorotusten jälkeen liittokierros voi olla myös poikkeuksellisen haastava. Olemme aloittaneet taustavalmistelun, jossa työehtosopimusten kilpailukykyyn liittyviä tekijöitä arvioidaan. Tulemme tekemään alkukeväällä jäsenkyselyn, jolla haemme näkemyksiä työehtosopimuksiemme pullonkauloista. Kun kehittämiskohteet ovat selvillä, laadimme omia priorisoituja tavoitelistauksia neuvotteluita varten.


Vesa Laine
toimitusjohtaja


Avaintan jäsenyhteisöjen henkilöstöä koskeva palkkatiedustelu 2016 käynnissä


Tilastokeskus käynnisti Avaintan jäsenyhteisöjen henkilöstön palkka- ja palvelussuhdetietoja koskevan kyselyn lokakuun lopulla, jolloin se lähetti kaikille jäsenyhteisöille asiaa koskevan kirjeen. Kirjeessä oli vastaamiseen tarvittavat ohjeet sekä jäsenyhteisökohtaiset käyttäjätunnukset ja salasanat. Vastausaikaa on 15.12.2016 asti.


Vastaamisen teknisissä yksityiskohdissa auttaa Tilastokeskus. Avaintassa palvelussuhde- ja palkkatietojen sisältökysymyksissä auttavat työmarkkinatutkijat Mika Juutinen, mika.juutinen@avainta.fi, 050 5020 300 (AVAINTES ja Muut) sekä Niina Paakkonen, niina.paakkonen@avainta.fi, 050 3849 286 (AVAINOTES).


Miksi palkkatilastoja tehdään?


Luotettava ja kattava palkkatilastointi hyödyttää Avaintan jäseniä. Avainta käyttää palkkatilastoja ensisijaisesti edunvalvonnallisiin tarkoituksiin. Työehtosopimusneuvotteluissa tilastojen avulla lasketaan palkka- ja sopimusratkaisujen kustannusvaikutuksia. Nyt kerättävä tilastoaineisto on erityisen merkityksellinen siksi, että noin vuoden päästä käytävissä todennäköisesti liittokohtaisissa neuvotteluissa aineistoa käytetään kustannuslaskennan perusteena.


Yksilötasoinen palkkatilasto eri työnantajilta auttaa tarkemman kustannuksen laskemisessa, mikä puolestaan auttaa työnantajia budjettisuunnittelussa. Viime kädessä tämä säästää jäsenyrityksien työvoimakustannuksia. Tilastoista saadaan myös paljon muuta tietoa esimerkiksi henkilöstö- ja palkkarakenteesta sekä palkkojen tasosta ja niiden kehityksestä. Näitä tietoja voidaan käyttää myös muussa edunvalvonnassa.


Tilastojen avulla Avaintan jäsenet voivat verrata omaa palkkatasoaan ja -kehitystään suhteessa Avaintan keskimääräiseen palkkatasoon ja -kehitykseen. Myös vertailut eri ryhmien välillä ovat mahdollisia.


Palkkatiedusteluun vastaaminen tärkeää


Muun muassa edellä mainittujen seikkojen vuoksi on erittäin tärkeää, että jäsenyhteisöt vastaavat meneillään olevaan palkkatiedusteluun mahdollisimman laajasti ja huolellisesti. Näin saamme käyttöömme kattavat ja tilastollisesti luotettavat tiedot Avaintan jäsenyhteisöjen kuukausipalkkaisista työntekijöistä ja opettajista.


Vuosityöaikakokeilu ammatillisissa oppilaitoksissa


Avainta ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ neuvottelivat keväällä ammatillisia oppilaitoksia koskevan vuosityöaikakokeilun sopimusmallin. Avaintaan järjestäytyneet ammatilliset oppilaitokset voivat nyt sopia paikallisesti määräaikaisesta vuosityöaikakokeilusta OAJ:n paikallisyhdistyksen kanssa sopimusmallin mukaisesti.


Kokeilulla kerätään tietoa ja kokemuksia oppilaitoksille paremmin soveltuvasta työaikamuodosta sekä työajan suunnittelusta ja seurannasta. Ammatillisten oppilaitosten opetushenkilöstöön sovelletaan tällä hetkellä kuutta erilaista koulutusalaan perustuvaa työehtosopimuksen liitettä. Siten esimerkiksi työaikaa ja palkkaa koskevat määräykset ovat oppilaitoksen eri koulutusaloilla hyvin erilaiset. Nykyiset työehtosopimusmääräykset eivät myöskään enää palvele oppilaitosten tarpeita, kun ammatillista koulutusta koskeva lainsäädäntö uudistetaan vuonna 2018.


Usein kysyttyjä kysymyksiä vuosityöaikakokeilusta >


Työsuojelupäälliköitä ja työsuojeluvaltuutettuja koskevan kyselyn väliaikatietoja


Avaintan ja sen työehtosopijaosapuolten välillä on sovittu työhyvinvointityöryhmän toiminnasta. Ryhmä aloitti toimintansa noin vuosi sitten. Keväällä ryhmä toteutti kyselyn, jossa selvitettiin työsuojelupäällikköiden ja työsuojeluvaltuutettujen toimintaedellytyksiin liittyviä asioita. Kiky-neuvottelut kuitenkin sitoivat ryhmäläiset keväästä alkaen muihin tehtäviin, mutta ryhmä on jatkanut työskentelyään syksyn aikana.


Keväällä tehtyyn kyselyyn vastasi noin 50 henkilöä. Vähäisestä vastausprosentista huolimatta kyselystä tehdään johtopäätöksiä ja esitys toimenpiteistä. Palaamme näihin tammikuun jäsenkirjeessä.


Tulevia koulutuksia


Avainta ja FCG järjestävät videokoulutuksen 13.12. Kolme tuntia kestävä koulutus keskittyy erityisesti jaksotyöaikaan liittyviin kysymyksiin unohtamatta kilpailukykysopimuksen vaikutuksia. Tarkemmat tiedot kurssista löytyvät FCG:n sivuilta.


Avainta järjestää tammikuussa jäsenilleen ilmaisen videokoulutuksen kilpailukykysopimuksen tulkintaan liittyvistä kysymyksistä. Tämän noin tunnin tiiviin paketin tarkempi aika ilmoitetaan seuraavassa jäsenkirjeessä.